Reilaaminen helppo ja edullinen tapa tutustua Eurooppaan, mutta vaatii myös jonkin verran organisointikykyä ja hermoja. Harva reilaaja selvinnee reissustaan täysin suvereenisti ilman minkäänlaista sählinkiä — etenkään me ensikertalaiset. Mutta virheistä oppii ja niin edelleen.
Ensimmäinen moka oli todellinen emämunaus ja olisi ollut kohtalokas yksin matkatessa. Junan lähtiessä Joensuun rautatieasemalta kohti Helsinkiä päätimme tehdä leikkimielisen tärkeimpien tavaroiden tarkastuksen. Yllättäen huomasin, että pankkikorttiani ei löytynyt mistään. Pienen pähkäilyn jälkeen tajusin, että se oli jäänyt takkini taskuun käydessäni ostamassa eväitä junamatkalle edellisenä iltana. Minkäs sille sitten mahtoi, soitin pankkiin ja siirsin rahani Penan tilille.
Opetus: Tarkasta aina tärkeimpien tavaroiden mukana olo ennen lähtöä!
Junalla liikkujan klassikkomoka. Olimme junailemassa myöhään ilalla Toulousesta Niceen ja makoilimme junan penkeillä tavarat levällään kahden matkustuspäivän uuvuttamina. Olin juuri saamassa unen päästä kiinni, kun jompi kumpi matkakumppaneistani huusi: "Me ollan perillä!" Keräsimme pikavauhtia kamamme ja rynnistimme ulos junasta. Seisahdimme kuitenkin siihen paikkaan. Olimme Joensuun asemaa puolet pienemmän maalaisrautatieaseman laiturilla. Ennen kuin kukaan ehti edes sanoa ääneen, että ei taideta nyt olla ihan Nicessä, oli juna takanamme lähtenyt liikkeelle. Tässä vaiheessa joku myös tajusi, että Nicen piti olla junan päätepysäkki. Pena oli katsonut Niceen menevien junien lähtölaituria osoittanutta kylttiä, ja luuli sen tarkoittavan aseman nimeä. Meitä ihmettelemään tulleet paikalliset nuorukaiset kertoivat, ettei Frejusiksi osoittautuneesta kyläpahasesta lähde loppuillan aikana ainuttakaan junaa. Löysimme onneksi melko nopeasti kohtuullisen mukavan yöpaikan, ja pizzeriakin oli vielä auki. Frejuslaiset olivat onneksi aivan mainiota ja avuliasta porukkaa.
Opetus: Katso lipusta tai ota muuten selvää, mihin aikaan juna on perillä.
Jouduimme Italiassa lieviin ongelmiin rautatielakon takia. Ihmettelimme, miksi aikataulun mukaisia junia ei näy eikä kuulu, eivätkä lipunmyyjät suostu myymään lippuja kaikkiin juniin. Kysyessämme infosta syytä junien aikatauluista poikkeamiseen saimme vastaukseksi vain epämääräistä italialais-englantilaista puheryöppyä. Lopulta joku tunnisti sanan "strike". Lakon takia junien käytävät olivat täynnä seisovia ihmisiä. Kerran olimme seisomapaikalla puristuneena matkatavarahyllyn ja ihmismassan väliin. Matkatavarhyllyä vastapäätä oli oksennusta täynnä olevan WC:n ovi. Aina kun joku onneton vessaa tarvitseva avasi oven vain kohdatakseen vastenmielisen näyn vessakopin sisällä, levisi sieltä ilmoille kitkerä oksennuksen haju. Lopulta aloimme järjestelmällisesti estää ovenavaukset kertomalla jokaiselle vessaan pyrkivälle jo ennakkoon, että käymälä on käyttökelvoton. Kaikki uskoivat onneksi puhetta, eivätkä halunneet katsoa sisälle.
Opetus: Ota selvää työtaisteluista ja ennakoi lakon uhka.
Edellisellä junamatkalla sattui myös hieman nolo englannin lausumisvirhe. Onnistuin hivuttamaan itseni istumaan matkatavarhyllyn reunalle ja matkanteko kävi näin huomattavasti mukavammin. Pian viereemme tuli kuitenkin seisomaan amerikkalaisperhe, jolla oli mukana pienehkö tytär. Kohteliaana ihmisenä tarjosin paikkaani tytölle, mutta valitettavasti kieleni ei aivan taipunut englannin kieleen. "She could shit right there", sanoin tytön äidille osoittaen matkatavarahyllyn reunaa. Ylimääräinen h yhdistettynä vieressä olevaan rikkinäiseen vessaan saattoi antaa minusta hieman oudon kuvan, mutta nainen tajusi toki, mitä tarkoitin. Tyttö ei kuitenkaan halunnut istua, joten sain pitää paikkani.
Toinen lausumisongelma oli jatkuvasti toistuva "i didn´t 'kets' that". Tarkoituksenani oli toki sanoa joko "i didn´t catch that" tai "i dont get it", mutta jostain syystä ne taipuivat aina vain tuoksi kummalliseksi sekasikiöksi "kets". Kun ottaa huomioon, miten usein kyseisen fraasin joutuu sanomaan minun englanninkielentaidoillani, moka toistui melkoisen tiuhaan tahtiin.
Opetus: Mieti ennen puhumista!
Matkatessamme Pisasta Venetsiaan rautatielakko aiheutti taas ongelmia. Ostimme Pisasta paikkaliput Venetsiaan menevään Eurostar-junaan. Junassa tajusimme kuitenkin, että vaunuamme ei ollut edes olemassa. Täysin englantia taitamaton konduktööri vähät välitti ongelmastamme. Koska juna oli ykkösluokkaa lukuunottamatta täysi, päädyimme istumaan lattialle. Puolen tunnin istuskelun jälkeen junan kivempi konari tuli kuitenkin sanomaan, että voimme istua ykkösluokassa. Sinnehän sitä sitten mentiin rinkkoinemme, ja tarjoilukin pelasi.
Opetus: Tarkasta lippusi!
Wienissä sattui mokien kuningas. Istuskelimme iltaa Wienin keskuspuistossa lähtöämme edeltävänä iltana. Lähdimme suunistamaan takaisin hostellillemme vasta yömyöhään, pizzakojun kautta tottakai. Pimeässä puistossa oli mahdotonta tarkastaa, oliko istuskelupaikallemme jäänyt mitään muuta kuin valtava roskakasa, mutta oletimme kaikkien tavaroiden olevan mukana. Pakatessamme kamojamme seuraavana aamuna puolenpäivän aikoihin tajusin kuitenkin passini kadonneen.
Käytyämme matkatavaramme läpi useaan otteeseen huonolla menestyksellä suuntasimme kulkumme lähimmälle poliisiasemalle. Keskusteltuamme poliisien kanssa päätimme kuitenkin tarkastaa vielä edellisen illan hengailupaikkamme. Tilanne vaikutti tietenkin huonolta: olimme istuskelleet aivan turisteiden ympäröimän Johan Straussin patsaan lähistöllä ja jälkeemme jättämä roskakasa epäilemättä houkutteli siivoojia.
Päätimme kuitenkin yrittää. Valitettavasti puisto näytti hyvin, hyvin erilaiselta päiväsaikaan, joten tehtävä ei ollut helppo. Pitkiksi venyneiden etsintöjen jälkeen löysimme lopulta Straussin patsaan ja havaitsimme erään puskan takana tutun näköisen karkkipapereita ja mehutölkkejä sisältävän jätekasan. Painuneen nurmikon seasta löytyi muutama kolikko — sekä minun rakas passini. Helpottuneena itävaltalaisten hitaasta siivoustahdista keräsimme roskamme lähimpään roskakoriin ja pidimme pienen picnicin.
Opetus: Pidä passistasi hyvää huolta!
Saavuttuamme Euroopan läntiseltä puoliskolta Itään emme vielä olleet aivan tajunneet sitä tosiseikkaa, että suomalaisten ja suomea ymmärtävien määrä kasvaa nopeasti Suomi-neitoa lähestyttäessä. Kun esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa suomalaisiin törmäsi äärimmäisen harvoin, tuntui Prahassa ja Budapestissä tulevan suomalaisia vastaan päivittäin. Saapuessamme Budapestiin emme kuitenkaan vielä olleet tajunneet tätä faktaa, joten syödässemme aamiaista ensimmäisenä aamuna eräällä terassilla keskustelimme turhan äänekkäästi viereisessä pöydässä olevan naisen Dolce & Gabbana-paidan aitoudesta ja ylipäätään siitä, miten noloa on ostaa piraattimerkkivaatteita. Ei kuitenkaan kulunut kauaakaan, kun tajusimme naisen seurueineen puhuvan suomea, mikä myös selitti naikkosen meihin päin luomat nyrpeähköt katseet.
Opetus: Hauku vain, mutta varmista, ettei haukkujen kohde ymmärrä, mitä sanot.