Reilille lähtemispäätös syntyi jo joulukuun 2006 tienoilla, ja rahan keruu samoihin aikoihin. Kolmen hengen reiliporukkamme piti muutamia yleisluontoisia "kokouksia" jo tammikuussa reitin suunnittelun merkeissä, joskin kokoukset tahtoivat usein muuttua pokeri-iltamiksi. Pari viikkoa ennen kesäkuun 4. päivää ostimme rail-liput Joensuusta. Budjetti oli melko väljä, rahaa oli mukana 1700 euroa reili- sekä lentolipun lisäksi. Yöpyminen tapahtui useimmiten hostelleissa joko omassa kolmen hengen huoneessa tai parinkymmenen ihmisen dormeissa. Nukuimme toisinaan myös lepovaunuissa, yöjunissa, hotelleissa tai asemilla — tai valvoimme koko yön ilman yöpaikkaa.
Aloitimme matkan 4. päivä toukokuuta lentämällä Standstediin 60 euron Blue One-halppislennolla. Täältä matkasimme Lontooseen bussilla ihmeteltyämme hetken brittiläistä meininkiä. Bussimatkalla Lontooseen ihailimme englantilaista arkkitehtuuria. Perille saapuessamme kello alkoi lähestyä puoltayötä. Meillä ei ollut ensimmäiseksi yöksi yöpaikkaa, joten tutustuattuamme öiseen Lontooseen kävelimme Waterloo Stationille, josta saimme nukuttuakin hieman väitettyämme, että aiomme lähteä aamulla Eurostarilla Pariisiin. Seuraavat yöt nukuimme Piccadillyn sirkuksen lähellä mukavassa hostellissa ja söimme päivät pitkät Tesco Metron halpaa pastasalaattia ja patonkeja. Huonetoverinamme ollut parikymppinen espanjalainen, Nirvanaa fanittava (ja sitä myös yöt pitkät täysillä popittava) "punk-latino" viihdytti meitä tangertelevalla englannin kielellään - hänen sanomisistaan jäi elämään muun muassa legendaarinen "off, off pleace!". Kävelimme päivittäin kymmeniä kilometrejä ja otimme vastapainoksi aurinkoa Lontoon mahtavissa puistoissa, joista erityisesti lähellä oleva Hyde Park oli suuressa suosiossamme. Onnistuimme myös polttamaan itsemme nukahtaessamme Hyde Parkiin. Onneksi Virmalla oli mukana after sunia. Lähes kaikkien keskustan puistojen lisäksi tuli nähtyä monumentteja Big Benistä National Galleryyn. Vierailimme myös Madame Tussaudin vahakabinetissa ja kiipesimme Trafalgar Squaren leijonien selkään.
Oleskeltuamme vajaan viikon Lontoossa matkustimme Eurostar-junalla Englannin kanaalin ali Pariisiin. Ranskassa liikuimme loistavilla metroyhteyksillä eestaas ajellen. Viikkoon Ranskassa kuului Eiffelin tornin huipulla käynti (menimme vahingossa väärään jonoon, joten jouduimme kävelemään jumalattomassa helteessä portaita pitkin toiselle tasanteelle, josta jatkoimme hissillä huipulle), katakombeissa samoilu (onneksemme sattui olemaan hiljainen aamu, joten olimme lähes ainoita), katolilainen messu Notre Damessa, Louvren altailla kahlailu (joka itse asiassa oli kiellettyä: poliisi tuli valittamaan muutamille kahlaajille tehdessämme lähtöä) ja Louvressa käynti, jossa muun muassa nappasimme kuvan Mona Lisasta, kun vartijan silmä vältti - sekä tietenkin valtavan patonkimäärän syönti. Patonki olikin Ranskassa erittäin edullista, toisin kuin muut elintarvikkeet. Ulkopuolelta tuli nähtyä myös hotellimme lähellä sijaitseva Moulin Rouge ja Riemukaari.
Pariisin tultua tutuksi reissasimme tuttavaperheen luo Espanjaan, Madridin lähellä olevaan vuoristokylään nimeltä Albetrede. Vietimme Albedretessä vajaan viikon syöden mainiota Espanjalaista ruokaa, katsoen espanjaksi dubattuja Simpsoneita, juoden Malibua ja lepäillen. Espanjalaiseen baarikulttuuriinkin tuli tutustuttua. Madridista junailimme Etelä-Ranskaan, jossa hyppäsimme pois junasta nähtyämme hienon vuoristokaupungin Lourdesin. Uskovaisten pyhinvaelluskohteeksi osoittautuneessa kaupungissa oli satoja hotelleja ja erittäin uskovainen meininki. Ihmeparantumisistaan kuuluisassa kaupungissa oli rullatuolleilla liinkenteessä etuajo-oikeus. Ostimme Lourdesistamatkamuistoksi rukousnauhat, joihin myyjä kaiversi ystävällisesti nimemme ilmaiseksi luultuaan meitä katolilaisiksi.
Parin päivän Etelä-Ranskan maaseudusta nauttimisen jälkeen jatkoimme matkaamme Italiaan. Matka ei kuitenkaan sujunut aivan ongelmitta, hyppäsimme nimittäin pois väärällä asemalla matkalla Niceen, ja jouduimme yöpymän Frejus nimisessä kylässä Cannesin lähellä. Lopulta selvisimme Italiaan asti. Rautatielakon takia oleskelu Italiassa jäi melko lyhyeksi, ja yövyimme siellä vain muutamia öitä, nekin junissa ja rautatieasemilla. Lämpötila oli päivittäin 30 asteen tienoilla, ja junat ja rautatieasemat olivat täynnä kuumissan olevia ihmisiä ja tunnelma oli melko kaoottinen. Meillä kesti hieman tajutessa, mistä on kyse, kun lippuluukulla ei suostuttu myymään lippuja aikatauluissa lukeviin juniin. Syöpyipä päähän ainakin sana "strike". Pisan kalteva torni ja Venetsian kanavia pitkin veneily tuli kuitenkin koettua - sekä tietysti syötyä Italialaista pizzaa Venetsialaisen ravintolan terassilla puolenyön aikaan.
Junaillessamme Italiassa käväisimme myös monissa muissa Italian kaupungeissa, kuten Firenzessä. Pisasta Venetsiaan siirtyminen tapahtui Italian Eurostarin 1. luokassa, sillä lakosta stressautunut lipunmyyjä myi meille junaliput vaunuun, jota ei ollut olemassa. Kiva konari päästi meidät istumaan 1. luokkaan. Italiassa vietimme suurimman osan ajasta rautatieasemilla - jotka lakon takia olivat melko lailla tukossa - ja ruokailu hoitui pääosin Self Bar-automaattien avulla. Aloitimme Italiassa "valkovenäläistestin", jonka pääajatus oli juoda joka maassa White Russian (maitopitoinen, kahviliköörillä höystetty coctail). Pisassa auringonnousun aikoihin nautittu valkovenäläinen osoittautui turhan ätäkäksi, ja maitoa oli aivan liian vähän. Hinta oli vain vähän Suomen hintatasoa alhaisempi, tosin ravintola sijaitsi pahimmalla turistialueella.
Italiasta matka jatkui Itävaltaan. Matka Alppien halki Venetsiasta Wieniin oli mahtava ja maisemat komeita. Wienissä aika meni Sacherin kakun (alkuperäisessä Hotel Sacherissa tietenkin, jonottaakaan ei tarvinnut kuin viitisen minuuttia) ja Mozartin merkeissä. Vierailimme Mozartin kotimuseossa, kultaisessa salissa ja säveltäjien muistomonumenteilla, sekä istuskelimme puistoissa, palatsien pihoilla ja terasseilla. Joimme tietenkin myös viiniä Wienissä. Kreikkalaisessa ravintolassa juotavaa kannettiin pöytään ruokajuomana nauttimamme viinin lisäksi myös talon puolesta, koska omistaja sattui olemaan Suomi-fani. Valkovenäläistestissä Wien sai ainoastaan välttävän arvosanan, sillä Pisan coctaileista järkyttyneinä sanoimme baarimikole "lots of milk, little vodka". Lopputulos muistutti maitoa. Hinta oli aavistuksen Suomen vastaavaa edullisempi.
Oleskeltuamme Wienissä neljä päivää reissu eteni Budabestiin. Vietimme "siltojen kaupungissa" neljä päivää, joiden aikana istuskelimme terasseilla, söimme ravintoloissa ja shoppailimme söpöjä esineitä, kuten halpoja ja hienoja kelloja. Budapest tarjosi myös parhaat sekä erittäin edulliset valkovenäläiset. Tutustuimme myös Budapestin vanhaan kaupunkiin ja siltoihin. Budabestista jatkoimme matkaa Bratislavan kautta Prahaan. Löysimme Prahasta Lontoossa tutuksi tulleen Tesco Metron, mutta valitettavasti Prahan Tescossa ei myyty suuria suosikkejamme, herkullisia pastasalaatteja. Kesken salaatinetsintäreissumme äiti soitti ja kertoi, että aivan Lontoon hostellimme läheltä sekä vakiohengailupaikastamme Hyde Parkista oli löydetty autopommeja ja pommeja epäiltiin olevan lisää. Jos olisimme myöhäistäneet matkaan lähtöämme parilla viikolla, olisimme siis joutuneet Lontoossa keskelle pommien etsintää.
Tykästyimme Prahaan heti, ja 4 päivää kului kaupunkilla käveleksien, syöden hyvin (muun muassa halpoja ja jättikokoisia pizzoja), terasseilla istuen (Valkovenäläiset kelvollisia, hieman liikaa jäitä), vanhassa kaupungissa samoillen ja Amadeus-elokuvan kuvauspaikkoja bongaillen. Kävimme myös katsomassa Mozartin oopperan Estaes Theatressa, jossa Don Giovanni tuli aikoinaan ensi-iltaan. Oopperasta innostuneena päätimme esittää suomalaisia kansanlauluja Prahan oopperatalon edustalla katutaiteilijahenkisesti. Prepentuaariimme kuului muun muassa Yksi ruusu on kasvanut laaksossa-sävelmä kaksiäänisesti laulettuna. Nukuimme mainiossa hostellissa, jossa oli pelottava hissi (kiitin Jumalaa joka kerta, kun selvisin hengissä ylös tai alas) ja halpoja juoma- ja karkkiautomaatteja aulassa (kaakao 15 rahayksikköä). Kavereinamme oli porukka "paidattomia, lihavia japskeja", jotka jakoivat kanssamme keittiön. Aivan mainioita menijöitä, jotka baariin menon sijaan kittasivat Coca Colaa hostellin edessä.
Prahasta reissasimme yötä myöten Puolaan, jossa oli yksi pääkohteistamme: Auschwitzin keskitysleiri. Pysähdyimme kuitenkin matkalla Kutna Horaan, jossa vierailimme Sedlicen luukirkossa, 1500-luvulla verisissä taisteluissa kuolleiden luilla koristellussa kappelissa. Yö oli melko erikoinen: matkasimme ensin useammalla junalla Tsekin raja-asemalle Ostravaan, jossa odottelimme kello kahteen asti Puolaan menevää junaa, josta sitten valtasimme muutamia penkkirivejä nukkumista varten. Ostravan asemalla odotellessa ihailimme rautatieaseman pihalla paikallisten narkkareiden seassa seisoskellen kovinta koskaan näkemäämme ukkosmyrskyä: synkkä taivas oli valkeana salamoista ja jyrinä tärisytti ikkunalaseja.
Saimme hostellin Krakovasta jo junassa, jossa parveili hieman agressiivisia majoituksentarjoajia. Puolassa vietimme aluksi neljä päivää Krakovassa, joista yksi kului kokonaan Auschwitch I:ssä ja II:ssa (Birkenau). Krakovassa söimme runsaasti mainioita "katurinkeleitä", toisin sanoen kadulla myytäviä edullisia bageleja. Auschwitzissä ollessamme sää oli varsin vaihteleva. Välillä tuuli puhalsi viiltävästi ja satoi, välillä taas ilma oli mitä hienoin: aurinko paistoi ja taivas oli indigon sininen. Rämpiessämme mutaisessa maassa vastatuuleen kaatosateen piiskatessa vieressä korkeita piikkilanka-aitoja oli helppo tajuta, mitä Auschwitch aikoinaan oli ollut. Pari tuntia myöhemmin ilma kuitenkin parantui ja Auschwitch Birkenaussa metsässä olleen krematorio V:n ja kaasukammion rauniot näyttivät varsin esteettisiltä keskipäivän auringossa ympäröivien puiden vaaleanvihreiden lehtien kahistessa lämpimässä tuulessa ja lintujen laulaessa ympärillä. "Miten täällä ollaanmuka voitu tappaa tuhansia ihmisiä?"
Suuntasimme Krakovasta Varsovaan vain päivää ennen kuin rail-lippumme loppuivat. Varsova yllätti meidät siisteydellään ja pilvenpiirtäjien luonnehtimalla maisemallaan. Vietimme Varsovassa viikon vanhahkolta pariskunnalta vuokraamassamme, aivan keskikaupungilla sijaitsevassa yksiössä. Lähellä oli halpa ja hyvä ruokakauppa Albert, josta ostimme tomaattipastaa, sämpylöitä ja jugurttia joka ilta. Sitten makasimme illan sängyissä ja söimme ostamiamme ruokia seuraavaan iltaan asti kiroten Suomen kallista hintatasoa. Toisinaan jaksoimme lähteä shoppailemaan lähiostoskeskuksiin, ja yhtenä päivänä saimme raahattua itsemme jopa vanhaan kaupunkiin asti, joka oli oikein hieno. Oltuamme matkalla vajaat 6 viikkoa lensimme Varsovasta Helsinkiin Blue One-halppislennolla. Hoidettuamme kaikki asiamme 6 viikkoa pelkällä englannilla tuntui melko oudolta ostaa liput suomeksi Helsingistä Joensuuhun.
Reilielämää - kuvia interraililtä