Katselin vähän You Tubea ja sain aika hyvät naurut. Tsekkaa nämä:
Kotiuduin Pietarista toissapäivänä ja eilinen menikin sitten junaillessa Joensuusta takaisin Helsinkiin. Kuvia Pietarista löytyy täältä. Pietari oli aivan mainio kaupunki ja toi monin paikoin mieleen Pariisin ja Wienin. Johtunee paikkojen uusklassismihenkisestä arkkitehtuurista. Se, kuinka länsimaalaistunut Pietari on, herätti ihmetystä. Latinalaisin kirjaimin kirjoitettuja mainoksia oli siellä täällä ja heti hotellimme vieressä sijaitsi kohtuullisen kookas McDonald's. Vaikka pyrinkin boikotoimaan McDonaldsin kaltaisia ylikansallisia suuryrityksiä, täytyy tunnustaa, että Mäkin kahvilan puolella tuli istuttua muutamana iltana jääkahvilasin äärellä. Viihtyisin Mäkki, missä olen vieraillut ja jääkahvia jäi ihan ikävä. Toivottavasti sitä saa Suomen Mäkeistä.
Yövyimme hotelli Moskovassa, jossa oli meidän lisäksemme myös harvinaisen äänekäs viinaturistiporukka. Olimme vakuuttuneita, että kyseessä on teekkareiden retki, mutta lähtöaamuna selvisi, että 120 henkinen jengi koostuikin lääketieteen opiskelijoista. Kyllä ne medisiinaritkin osaavat näköjään ryypätä. Ja hyvä niin, mikäli satun joskus pääsemään sisään lääkikseen.
Vaikka valtaosa Pietariin suuntautuvista matkoista lienee viinaturismia, olimme itse tällä kertaa liikkeellä enemmänkin kulttuurimatkailun merkeissä. Baarien sijaan tutustuimme kaupungin rakennuksiin, kävimme syömässä paikallisissa ravintoloissa, vierailimme Eremitaašin museossa ja kävimme katsomassa baletin legendaarisessa Mariinski-teatterissa. Pietarin metroyhteydet ovat varsin hyvät ja maanalaisella tulikin ajeltua melkoisesti. Onneksemme Mariinskissa esitettiin juuri oleskelumme aikana peri venäläistä Pjotr Tšaikovskin Joutsenlampea. Näytös tosin oli loppuunmyyty, sillä se oli viimeinen. Onnistuimme kuitenkin saamaan liput mustan pörssin kautta, eikä hintakaan ollut kovin paha. Aluksi toki epäillytti hieman, pääsemmekö sisälle kadulta ostamillamme lipuilla, mutta myyjä vaikutti luotettavalta: hän osasi kertoa baletista, näytti liput ennakkoon ja näytti myös mukanaan olevasta kartasta, missä kohti salia paikat ovat. Baletti oli todella hieno, ja täpö täyden Mariinskin yleisö hurrasi lopussa päätähdet lavalle seitsemän kertaa. Hyvä valinta ensimmäiseksi baletiksi.
Mutta nyt siis takaisin arkeen ja odottelemaan joulukuun reissua. Pitäisi laskea taas matikkaa, sillä parin viikon päästä on matriisilaskennan tentti. Tekaisin tänne juuri uuden ulkoasun, koska edellinen alkoi ärsyttämään. Ai minäkö yrittäisin lykätä laskemaan ryhtymistä?! Oi!
Syksy on paras vuodenaika. On ruskan värittämiä lehtiä, viileää ja pimeää. Ja mikä parasta, syksyn jälkeen tulee joulu. Huomasin viime viikolla, että kaupoissa on alettu taas myydä jouluteetä ja luumukeittoa. Joulu tulee joka vuosi aiemmin. Olen yrittänyt Tiinan kanssa löytää myös piparkakkutaikinaa, mutta toistaiseksi tuloksetta. Tänään pyöräilimme kaatosateessa Käpylään saatuamme päähämme siellä sijaitsevan K-marketin olevan sunnuntaina yhdeksään auki, mutta lopputuloksena oli ainoastaan se, että kastuimme litimäriksi. Jouduimme tyytymään lähi-Alepaan, josta ei saa piparitaikinaa edes unelmissaan. Totesimme, että pyöräretkestämme olisi voinut laatia hyvän Kestovitutus Kettusen. Teekkarihuumori on yksi teekkarin kämppiksenä asustelun eduista.
Perjantaina oli viimeiset matematiikan luennot ennen välikokeita. Sain kuitenkin siirrettyä tenttejä niin, että voin lomailla koko ensi viikon. Lähden parin päivän päästä syyslomareissulle Pietariin. Viime Venäjän reissustani alkaakin olla jo useampi viikko. Kyseessä on perinteinen Joensuusta lähtevä bussimatka, joten matkaseuranamme lienee bussilastillinen alkoholin vaikutuksen alaisena olevia keski-ikäisiä. Mutta kuten sanotaan, "jos et voi lyödä heitä, liity heihin". Hehheh.
Kiva päästä taas reissaamaan, vaikka sitten vain muutamaksi päiväksi. En ole aiemmin käynyt Pietarissa, joten tekemistä riittänee neljäksi päiväksi. Ajattelin käydä ainakin talvipalatsissa sekä tsiikailla Pietarin lukuisia kirkkoja ja vanhoja rakennuksia, onhan vanha venäläinen arkkitehtuuri varsin hienoa. Pistäytynen myös teellä Literaturnoe Kafeessa, jossa on istunut aikoinaan muun muassa Fjodor Dostojevski ja Venäjän kansallisrunoilija Aleksander Pushkin. Olisi myös siistiä päästä katsomaan balettia Mariinski-teatteriin.