Vaikka Tuntematon jäikin katsomatta, itsenäisyyspäivä sujui varsin isänmaallisissa merkeissä. Ylioppilaiden soihtukulkue onnistui hyvin huolimatta siitä, että heikko sää rajoittikin hieman osanottajamäärää. Fiilikset olivat varsin hienot, vaikka marssimmekin välillä kaatosateessa. Soihdut sammuivat, mutta vieruskaverilta sai aina tulta. Vasaralaisia (geologien ainejärjestö) oli saapunut paikalle huimat neljä, miinus minä, mutta kuten totesimme, laatu korvasi määrän.
Vilkutettuamme Tarjalle Presidentinlinnan pihalla jatkoimme Senaatintorille kuuntelemaan muutaman (puuduttavan) puheen. Ylioppilaskunnan kuoro sen sijaan veti oikein hyvin. Ilmoille kajahti niin Suomen laulu, Finlandia-hymni kuin Maamme-laulukin. Maamme-laulun aikana otimme tasa-arvon nimissä patrioottisesti ylioppilaslakkimme pois, vaikkei naisten näin toki etiketin mukaan tarvitsisi tehdä. Kulkueen jälkeen etsimme varjolinnanjuhlia, mutta löysimme vain onnettomia kapitalismia vastustavia punkkareita. Lopuksi päädyimme Chai Latte-kupposen ja suklaamuffinin äärelle Kaisaniemen Wayne´s Coffeeseen. Loppuilta kuluikin sitten Amélietä katsoen ja siitä vanhenemisen tutkimuksen esseetä kirjoittaen. Kiire tuli, mutta essee tuli palautettua ajoissa.
Reppuun on nyt pakattu kuukauden matkatavarat ja juna Kemiin lähtee parin tunnin päästä. Pitäisi vielä laittaa soittimeen hyvää musiikkia, ettei aika käy pitkäksi junassa istuskellessamme. Heti alkupuolella pääsemme nimittäin tekemään kunnon junassaistumismaratonin, kun matka Luleåsta Tukholmaan kestää vaatimattomat 15 tuntia. Eväiden osto voisi myös olla paikallaan, reissaammehan pari päivää putkeen ilman taukoja. Mutta nyt tekemään viimehetken valmisteluja. Ciao!
Töölönlahden yläpuolella tulitettiin tänään kunnioitettavaan yhdeksänkymmenen vuoden ikään ehtineelle Suomelle. Sitä piti tietenkin lähteä katsomaan. Ympäristöpolitiikan viimeinen luento Viikissä venyi kuitenkin sen verran, että en aivan ehtinyt Eduskuntatalon portaille, jonne olin sopinut tapaamisen Henksun kanssa. Ennätin kuitenkin juuri sopivasti Sanomatalon edustalle, kun ensimmäiset raketit ammuttiin ilmoille. Näkymät Töölönlahdelle olivat varsin hyvät, eikä tihkusadekaan juuri haitannut.
Ilotulitus oli melko tasapaksu, ja ennakkoon luvattu Suomen lippu oli pelkkä sinisistä ja valkeista raketeista koostuva valomöykky. Muutamia ihan komeitakin kohtia toki oli, mutta tulituksen kokonaiskesto olisi voinut olla pidempi. Ilosaarirockin parin vuoden takainen, luultavasti kymmenesosan tänään nähdyn budjetista omannut, ilotulitus miellytti minua huomattavasti enemmän. Ehkä kesäyöllä, päälavalla soittaneella Ismo Alanko Säätiöllä ja likaisella nurmikolla sanomalehden päällä istuen nautituilla ranskanperunoilla on jotain tekemistä asian kanssa.
Juhlistan huomista itsenäisyyspäivää osallistumalla perinteikkääseen ylioppilaiden soihtukulkueeseen. Pitäähän sitä käydä Tarjalle vilkuttamassa ja kuuntelemassa parit puheet Senaatintorilla. Hivuttautunen geologien joukkoon. Lakkikin tuli onneksi mukaan Joensuusta, jossa vietin viime viikonlopun. Harmi, ettei kukaan solussamme omista telkkaria, onhan itsenäisyyspäivän perinteisiin aina kuulunut Tuntemattoman sotilaan ja linnanjuhlien katsominen. Tänä vuonna on kyllä tullut poikettua muistakin perinteistä: Ilosaarirockin aikaan olin reilaamassa ja joulu ja uudenvuosi kuluu maaseutuhuvilamme sijaan reissussa.
Huomisen ohjelmassa on soihtukulkueen lisäksi pakkaamista ja matkajärjestelyjä, sillä perjantai-iltana suunnistamme kohti Italiaa. Tai itse asiassa kohti Kemiä, sillä reittimme kulkee Pohjanlahden ympäri Ruotsin, Tanskan ja Saksan kautta Roomaan. Varasimme Roomasta hostellin pariksi päiväksi, jonka jälkeen suuntaamme kulkumme pääkohteeseemme Sisiliaan. Ostin tiistaina kuukauden reililipun, joten aivan paikalleen ei perille saapumisen jälkeenkään parane asettua. Sisiliasta kolmeksi viikoksi varattu talo toimii kuitenkin tukikohtana. Italiassa junailu on varsin mukavaaa, sillä paikkoja ei yleensä tarvitse varata.
En ole vielä valmistautunut matkaan ollenkaan, paitsi ompelemalla isänmaallisesti kuvassa näkyvän Suomen lipun rinkkaani. Huomenna pitäisi ehtiä kirjoittamaan vanhenemisen tutkimuksen oppimispäiväkirja loppuun. Ja miettiä, mitä kaikkea pitää pakata mukaan. Ja laittaa hyvää musaa soittimeen. Ja pestä pyykit. Ja siivota huone. Ja katsoa netistä Tuhkimotarinan viimeinen jakso. Gghfghr.
Tiinan kissa "Tortilla" tulee taas huomenna kyläilemään meille pariksi päiväksi. Jej.